Yksi hieno salibandyura sai päätöksensä, kun Tuukka Kiviranta löi pisteen pitkälle uralleen. Pelasimme vuosien saatossa todella monta kertaa vastakkain ja yleensä varsin kuumissa merkeissä. Ehkä tästä syystä minulta monesti kysyttiin että vihaanko Tuukka Kivirantaa. Ehkä hauskin pohdinta oli, kun häitämme suunnitellessa joku sanoi, että ”mieti, jos Tuutsi olisi teidän hääkuvaajanne”.
Kysymyksiin ja arvuutteluihin on helppo vastaus. Totta kai vihasin Kivirantaa ja lähes jokaista yhteistä hetkeä hänen kanssaan maalinedustalla tai kulmassa. Vihasin myös hänen fyysistä peliään, kalasteluaan ja provosointiaan sekä kesken pelin tapahtuneita keskustelunavauksia. Samalla rakastin niitä, sillä ne saivat myös minut ja monet muut kiukustumaan ja syttymään peliin. Ne saivat yleisön huutelemaan puolesta ja vastaan sekä valmentajat kiehumaan ja kehumaan. Kiviranta oli pelaaja, joka oli valmis tekemään lähes mitä tahansa voiton eteen, ja ehkä tästä syystä Tuutsille ja SPV:lle niitä voittoja tulikin.
Viha on totta kai vahva sana, mutta itselleni urheilu on ollut aina hieno tapa purkaa vihaa ja negatiivisia tunteita. Saatoin vihata Kivirantaa kesken pelin, mutta kunnioitin häntä ja peliä, enkä siksi yrittänyt esimerkiksi saada aikaan loukkaantumista. Mielestäni sama huokui Kivirannasta. Hän teki paljon kyseenalaisia asioita, mutta ei mennyt liian pitkälle. Monta kertaa seisoimme jälkipelitilanteessa, ja yritin saada hänet tönäisemään itseäni, lyömään mailalla, ottamaan vitosen tai kympin huutelusta tai yli menneestä agressiivisuudesta. Näin ei kuitenkaan koskaan käynyt. Mielestäni hän oli vastustajana parasta mahdollista ryhmää: hän sai muut kiehumaan, mutta hänellä oli silti selkeä kunnioitus sekä vastustajaa että peliä kohtaan ja hän teki kaikkensa oman joukkueensa eteen.
 |
| Sekoilua maalinedustalla vuonna 2012. Kuva: Henri Käck / Salibandy.fi, Flickr |
Itselleni urheilun tärkeimpiä arvoja on se, että kentällä voi tapahtua lähes mitä tahansa, mutta pelin jälkeen todetaan, että peli oli vain peliä. Lisäksi lajiimme kuuluu olennaisesti se hieno piirre, että erimielisyyksiä ei selvitetä nyrkein vaan pelaamalla. Tästä syystä en koskaan vihannut ihminen Tuukka Kivirantaa. Joskus pelien jälkeen juttelimme ja kävimme lyhyesti läpi kulmavääntöjä, tööttejä ja maalineduspaineja hyvässä hengessä. Ehkä yleisin toteamus molemmilta oli ”hyvä vääntö”, oli ottelun lopputulos mikä tahansa. Hävityn finaalisarjan jälkeen kultamitalia odottava voittaja ei ilkkunut, vaan kiitti hienoista otteluista ja toivotti tsemppiä jatkoon. En voi sanoa tuntevani Tuukka Kivirantaa, mutta tuosta kenttien rakkikoirasta jäi itselleni silti vain hyviä muistoja ja uskaltaisin olettaa, että hän on kentän ulkopuolella mitä mainioin tyyppi.
Joukkueurheilun hienouksiin kuuluu se, että pelaajilla on erilaisia rooleja ja voittoa sekä etua voidaan hakea erilaisin keinoin. Omassa idealistisessa urheilukuvassani voittoa haetaan keinolla millä hyvänsä, joskus myös sääntöjen rajapinnalla, mutta kuitenkin moraali ja kunnioitus muita ihmisiä sekä lajia kohtaan säilyttäen. Ne tunteet ja konstit, joita käytetään kaukalon sisällä, jäävät sinne. Siksi vihan voi kohdistaa valvotussa kollektiivissa peliin ja kilpailuun, eikä vihan raskasta viittaa tai katkeruuden kaulaliinaa kannata enää pukea ylleen kentän ulkopuolisessa elämässä.
Tuutsi oli yksi loistava ja ammattitaitoinen vaihtoehto hääkuvaajaksemme, mutta tällä kertaa päädyimme siihen, että hääkuvaajan on hyvä olla kokonaan ulkopuolinen, jotta hän pystyy keskittymään työhönsä eikä sählyjutusteluun. En koe tuntevani sinua ihminen Tuukka Kiviranta, mutta toivon sinulle kaikkea kilpaurheilun jälkeiseen elämään. Vaikutat hyvältä tyypiltä ja harva vastustaja on jäänyt mieleeni yhtä vahvasti. Ja kyllä, pidän edelleen metallimusiikista, mutta en edelleenkään tiedä, kuka sinulle aikoinaan antoi tuon tiedon provosointityökaluksi. Vihaan ja kunnioitan sinua.
#4, Jaska Kunelius
Twitter: @jKune
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti