Tarina yhteisöllisyydestä

Urheilukauden nimittäminen matkaksi tai tarinaksi on ehkä jo hieman kulunut fraasi. Mikään muu sana kuin tarina ei kuitenkaan kuvasta Happeen miesten tämän kauden yhdentoista kuukauden taivalta.

Happeen miesten joukkue on viime vuosina ollut sekä todella voitontahtoinen ja ammattimaisuuteen pyrkivä huippu-urheilujoukkue että tiivis yhteisö ja kaveriporukka. Tähän yhteisöön kuuluu myös monia hyvällä tapaa omalaatuisia persoonia, joilla on vahvoja näkemyksiä ja mielipiteitä. Tänä vuonna havahduimme ensimmäistä kertaa pitkään aikaan miettimään myös sitä, olemmeko sittenkään niin tiivis yhteisö kuin mitä kuvittelemme olevamme. Joukkueessa on nuoria ja vanhoja pelaajia, junnuputkesta tulleita jyväskyläläisiä ja muualta muuttaneita.

Kauden aikana haasteita toivat esimerkiksi uusittu pelitapa, pelaajien henkilökohtaiset elämäntilanteet, suuren pelaajaringin tyytyväisenä pitäminen ja kommunikointi pelaajien kesken sekä valmennuksen suuntaan. Kommunikaatio pelaajiston ja valmennuksen välillä ei ollut ongelmatonta. Lisäksi tekeminen treeneissä ei ollut aina sillä tasolla kuin menestysodotuksemme edellyttivät. Iso osa haasteista johtui puutteellisesta kommunikoinnista ja siitä, että asiallistakaan kritiikkiä ei uskallettu sanoa eteenpäin.

Kritiikki on aina haastava laji, mutta on todella tärkeää, että kritiikki uskalletaan sanoa päin naamaa. Jossain vaiheessa pelaajistossamme näkyi se, että emme olleet kaikista asioista samoilla linjoilla valmennuksen tai toistemme kanssa, mutta emme sanoneet sitä suoraan valmennukselle tai toisillemme. Tällainen rikkinäinen puhelin on erittäin inhottava asia niin joukkueessa kuin työpaikalla. Pahimmillaan se aiheuttaa kierteen, jossa poteroidutaan omille puolille ja ei olla valmiita vuoropuheluun. Meillä asiat saatiin selvitettyä, kun vaikeistakin asioista uskallettiin vihdoin puhua suoraan niille henkilöille, joita asiat koskivat.

Mielestäni yksi kuvaava esimerkki kaudesta oli seuraava. Joukkueellamme oli ongelma: treeneissä tehdään liikaa rikkeitä. Sama keskustelu oli noussut esille jo monena aikaisempanakin vuonna. Olimme pohtineet, miten ongelma saataisiin ratkaistua. Viime kaudella kysyimme ensimmäistä kertaa mielipidettä myös muissa seuroissa pelanneilta pelaajilta. Lopputulos oli se, että meidän treeneissämme ei edes rikottu enempää, vaan monen mielestä vähemmän kuin muissa joukkueissa! Olimme siis yrittäneet ratkaista ongelmaa, joka ei itse asiassa edes ollut ongelma. Ehkä suurempi ongelma oli siinä, että olimme antaneet itsellemme luvan lopettaa pelaaminen rikkeen jälkeen tai että suhtauduimme rikkeisiin liian hienohelmaisesti.

Yhtenäinen ja avoin Hirvilauma. KUVA: Salibandy.fi / Flickr

Myös joukkueemme yhtenäisyys joutui testiin. Osa pelaajista voi varmasti olla sitä mieltä, että kaikkia ongelmia ei ratkaistu. En usko, että ongelmatonta joukkuetta onkaan. Tai että joku joukkue pystyisi ratkaisemaan kaikki kauden aikana tulevat ongelmat siten, että kaikki ovat täydellisen tyytyväisiä. Kompromisseissa ja ratkaisuissa on aina se puoli, että ratkaisun jälkeen pitää pystyä siirtymään eteenpäin eikä jäädä vellomaan ongelmiin. Ainakin tuloksellisesti onnistuimme tässä, sekä pelaajiston että valmennuksen osalta. Näissä tilanteissa joukkueet ja yhteisöt punnitaan: kun kissa on nostettu pöydälle, pystytäänkö tekemistä parantamaan ja menemään kuuluisan kiekkovaikuttajan sanoin eteenpäin. Me teimme niin, siirsimme katseen kevääseen ja tavoitteeseen.

Haasteiden ja kommunikoinnin avulla joukkuehenki tiivistyi, ja huomasimme, että puhe joukkueemme yhteisöllisyydestä ei ole legendaa. Tämä ei ole pelkkää tunnepuhetta: kauden jälkeen kyselin asiasta muualla pelanneilta, ja heidänkin mielestään jotain outoa meidän joukkueessamme on. Hyvällä tavalla. Uskalsimme jopa näyttää tunteita ja puhua niistä toisillemme. Uskon, että tämä yhteisöllisyys näkyy myös katsomoon, toimistolle ja kotisohville asti.

Joten, kauden aikana ilmi tulleista haasteista tuli joukkueellemme voimavara ja sitä kautta tarina. Kotitappio Salballe 4-14, pelitavan ajoittainen hajoaminen, kriisipalaverit, henkilökohtaiset tilanteet: kaikki tapahtui syystä. Pudotuspeleissä palaset osuivat kohdilleen ja tarina kantoi aina superfinaaliin saakka. Classic otti ansaitun mestaruuden. Happee kasvoi kuitenkin joukkueena ja ihmisinä ainakin lähelle oman potentiaalinsa korkeinta mahdollista huippua.

Omalta osaltani haluan kiittää seuraa, taustahenkilöitä, sponsoriani Kiinteistönvälitys Enbergiä ja Suomen parasta faniryhmää kuluneesta kaudesta. Hirviteatterin pyörittäminen vaatii monen ihmisen työpanosta, emmekä ota sitä tai yleisöämme itsestäänselvyytenä. Ja tietysti kiitän myös Happeen pelaajia ja valmennusta, oli suuri kunnia saada olla mukana osana tarinaa ja yrittää oppia lajista ja elämästä hienoita pelaajilta sekä ihmisiltä. Suurimmat kiitokset kuitenkin kotiin Marille: jokainen meistä tarvitsee ihmisiä myös joukkueen ulkopuolelta, jotta asioita voisi nähdä selkeämmin. Tästä lisää myöhemmin, kun perataan kausi henkilökohtaiselta tasolta läpi.

#4, Jaska Kunelius

Twitter: @jKune

Loppuun vielä viiden pennin self help- koonti. Alla koottuna päivänselviä ohjeita toimivaan kommunikointiin joukkueissa ja työpaikoilla:

1.   Älä vaikene itsestäänselvyyksistä. Muistaakseni olen joskus aiemminkin kirjoittanut tästä aiheesta. Monta ongelmaa on syntynyt siitä, että joku on ajatellut, että toinen tietää jo, mitä se joku ajattelee, eikä ole siksi viitsinyt sanoa mitään, perustella ratkaisuaan tai muuta vastaavaa. Vielä hienompaa on se, jos yhteisössä viitsitään ja uskalletaan sanoa myös se, jos kokee välittävänsä jostakusta tai pitävänsä jonkun roolia tai työpanosta arvokkaana.

2. Uskalla sanoa ikävätkin asiat. Kritiikkiä saa ja pitääkin tuoda esiin. Toisinaan mennään kuitenkin sieltä, missä aita on matalin. Purnataan omassa pienessä porukassa, kerätään joukkoja omaan oppositioon, kaivellaan vanhoja, ymmärretään tahallaan väärin. Moni tällainen asia selviäisi oitis, jos asia esitettäisiin suoraan. Joskus kritiikin kohde voi pahastua, jopa suuttua, mutta jos halutaan menestyä tai puhdistaa ilmaa, on suuttuminen pieni asia verrattuna lopputulemaan. Ylipäätään: jos koet asian haittaavan sinua niin paljon, että siitä pitää valittaa, pitää se myös uskaltaa esittää asianosaisille. Pienessä piirissä kyräily ei tuo muutosta.

  . Kuuntele ja yritä ymmärtää. Välillä asioiden selvittelyssä on ongelmana se, että toisen osapuolen lähtöolettamus on jo sellainen, ettei asia voi edetä. Välttämättä ei edes vastata esitettyyn kritiikkiin, vaan kierretään vaikea aihe ja mennään takaisin kertomaan omia perusteluja jostain toisesta asiasta.

4. Tee asiat tunteella. Ainakin urheilujoukkueessa saa välillä räiskyä, mutta pyri kanavoimaan tunne oikeisiin tilanteisiin ja oikeisiin näyttötapoihin, sekä ennen kaikkea oikeaan asiaan. ”Ihan sama” asenne on vaarallinen monella elämän osa-alueella.

5.  Älä kuitenkaan anna tunteen olla ainoa peruste. Moni asia ja perustelu alkaa sillä, että ”minusta tuntuu siltä, että… ” Tunne on tärkeä, mutta se voi myös vääristää ja värittää mielipiteitä.

6.  Hyväksy se, että kaikki päätökset eivät voi miellyttää. Kaikkien mielipide on tärkeä, mutta aina päätöksiä ei voi tehdä niin, että päätös olisi kaikkien mielipiteen mukainen. Joskus täytyy tyytyä siihen, että olet kantasi esittänyt, mutta päätös ei ole linjassa oman halusi kanssa. Se ei tarkoita, ettei sinua olisi kuultu. Joskus on luotettava siihen, että lopullisen päätöksen tekijät tekevät päätöksensä parhaan tietonsa mukaan ja kantavat siitä vastuun.