torstai 1. marraskuuta 2018

Kestävää kehitystä


Edellisestä kirjoituksesta on vierähtänyt reilusti aikaa. Syy on melko klassinen: juhla ja arki tulivat väliin. Häävalmistelut, häämatka, töiden alkaminen heti häähumua seuraavalla viikolla, lukuvuoden alun hässäkkä, ensimmäisen jakson lukujärjestyksen reilut ylitunnit ja kauden alkaminen ovat varsin kattava kokonaispaketti. Paketin koossapitämiseksi on välillä oltava poissa somesta, keskustelunaiheista ja ajattelusta.

Ympäristökysymykset ovat olleet miellyttävän runsaasti tapetilla, ja aivan aiheesta. On virkistävää, että myös urheilua ja sen ympäristövaikutuksia on viime aikoina uskallettu tarkastella kriittisesti ainakin Vesa Rantasen ja Ilkka Kulmalan kolumneissa. Urheilun kerskakulutuksen tai järjettömän ekologisen jalanjäljen esiin kaivaminen ei työnny tikarina urheilun jäntevään selkään, vaan parhaimmillaan korjaa jäseniä uuteen maailmanjärjestykseen. Olen usein miettinyt urheilun ja oman lajimme jälkeensä jättämää ympäristöjälkeä. Haluaisinkin nostaa esille muutamia pieniä ideoita salibandyn ja ympäristön näkökulmasta. Seuraavaksi siis viiden kohdan lista siitä, miten salibandy, ja toki urheilu laajemmin, voisi huomioida intohimostamme aiheutuvat ympäristöhaitat.

5. Biojäteastiat pukukoppeihin

Todellinen lillukanvarsi, mutta asia on silti monesti ollut tapetilla. Liikuntasalien pukukopeissa syödään vuosittain järisyttävät määrät banaania ja huoltokopeissa keitetään tuhansittain kahvikupposia. Esimerkiksi Monitoimitalolla voisi olla ainakin ottelutapahtumaviikonloppuina edes yksi yhteinen biojäteastia pukukoppien läheisyydessä. Jos ideaa viedään pidemmälle, pitää tietysti laskea, onko biopussien käyttö suhteellisen pieniä biojätemääriä varten suurempi haitta kuin banaaninkuorien roskikseen joutuminen. Mutta ainakin isommissa tapahtumissa biojätettä menee iso määrä tavallisiin roska-astioihin vain siksi, ettei biojäteastioita ole tarjolla.

4. Tekstiilituotanto

Joukkueiden tekstiilien käyttömäärät ovat suuria, ja näissä asioissa vaikuttaa isosti myös tavarantoimittajien intressit. Siksi seuraava idea onkin villi ja melko utopistinen: tarvitsevatko joukkueet joka vuodelle niin ison määrän uusia tekstiilejä? Mitä jos jonain vuonna uusia verkkatakkeja tai tuulihousuja tilataankin vain uusille pelaajille tai niille, jotka ovat omansa hukanneet tai hajottaneet? Pitääkö joka vuosi olla täysin uusi mallisto? Peliasut ovat toki asia erikseen, mutta muuten uskon, että esimerkiksi samat treenipaidat voivat kulkea yllä useammankin vuoden. Happeessa on joskus tässä järkevästi säästettykin, ja tilattu esimerkiksi toppatakit vain niille, keiltä asut puuttuvat. Lisäksi vanhoja treenikamoja kierrätettiin joskus kirpparimyynneissä ottelutapahtumien yhteydessä.

3. Mailojen käsittely

Tässäkin asiassa vaikuttaa mailanvalmistajien intressit, ja ymmärrän asian varsin hyvin. Ihannemaailmassa katkenneista mailoista tehtäisiin junnuille pihapelimailoja, joita voisi jakaa esimerkiksi lähialueen kouluihin. Asiaa selviteltiin muutama vuosi sitten, mutta valitettavasti ainakaan isommassa mittakaavassa tällainen toiminta ei vielä toimi.
Mailojen uusiokäyttö on tietysti pois mailamerkkien uusien tuotteiden myynnistä, mutta toisaalta tässä voisi olla firmoille ja seuroille myös hyvä brändi- ja imagoidea. Valmistajat eivät keräisikään rikkinäisiä varsia pois, vaan usuttaisivat seurojen pelaajat tekemään lyhemmistä varsista pihapelimailoja, jotka jaettaisiin seuran junnuille tai lähialueen kouluille. Varsinaisia kilpapelejä näillä uusiomailoilla ei tietysti edes voi pelata, sillä jäykkyydet ja muut ovat vinksallaan varren lyhenemisen vuoksi. Moni saisi kuitenkin laadukkaan mailan käyttöönsä, ja se voisi jopa ohjata tulevaisuudessa ostokäyttäytymistä ja saisi ihmiset panostamaan tiettyyn brändiin ja laatuun volyymin sijasta. Tätä kautta mailoista oltaisiin ehkä valmiita maksamaan enemmän. Salibandy on jo yhdessä asiassa suunnannäyttäjä: mailan tahallisesta hajottamisesta saa automaattisesti 5+20 (rike ympäristöä ja hyviä käytöstapoja vastaan).

2. Pullot ja tölkit

Tämä on yksi lempiaiheistani. Keräsin itse pulloja ja tölkkejä jo lapsena, ja säästin sitä kautta rahaa kitaraan. Sain kitaran, mutta soittamaan en koskaan oppinut. Monen joukkueen pelireissuilla juodaan vissyä ja energiajuomia, ja olin usein todella ärsyyntynyt siitä, että tölkit ja pullot heitettiin roskiin. Ensinnäkin Suomen loistava panttijärjestelmä takaa sen, että nuo tyhjät juoma-astiat ovat rahanarvoista tavaraa. Toisekseen, esimerkiksi alumiinin kierrättäminen on noin 90% energiatehokkaampaa verrattunauuden alumiinin tuottamiseen. Mielestäni vähintä, mitä jokainen joukkue voi tehdä, on se, ettei helposti kierrätettäviä pulloja ja tölkkejä heitetä bussien, pysähdyspaikkojen tai pukuhuoneiden roskiksiin. Pukuhuoneessa pullot ja tölkit voi jättää riviin penkille, siivoojat, junnut tai joku muu varmasti hoitaa ne siitä eteenpäin. Bussissa tyhjät hylsyt voi kerätä bussikuskille valmiiksi erilliseen pussiin. Ja ei, tämä ei tarkoita sitä, että pitäisin bussikuskeja tai siivoojia velvollisina keräämään joukkueen pulloja. Omasta siivoojavuosien kokemuksesta tiedän, että otin mielelläni pullot ja tölkit erikseen kierrätykseen, mutta velvollisuus se ei ole. Parastahan olisi se, että kapteenisto nimeää vaikka joukkueen nuorimman pelaajan palauttamaan tölkkikassin sisällön paluumatkan pysähdyksellä. Happeessa palauttaja ja pullojen kerääjä on omasta tahdostaan vähän vanhempaa kaartia.
Salibandyliigan alusta on todella hyvä, mutta jättää jälkeensä runsaasti teippiä. KUVA: Esa Jokinen
    
1. Muovi ja teipit

Monen joukkueen kotihallissa käydään mattorumba ennen ja jälkeen pelien. Nyt olisikin jätehuollon ja kierrätysalan asiantuntijoille todellinen haaste: miten mattojen kiinnitykseen käytettävä teippi voitaisiin hyödyntää tai kierrättää? Käytettyä mattoteippiä tungetaan monessa hallissa kymmeniä kiloja vuodessa. Yritimme tätäkin asiaa selvittää, mutta ainakaan vielä selkeää vastausta ei ole tullut. Ehkä Salibandyliiga saisi tähän asiaan selvyyden vaikka jonkun yhteistyökumppanin kanssa? Myös helposti kierrätettävää muoviroskaa syntyy urheiluseuroissa varsin paljon. Esimerkiksi palautusjuomapurkit, urheilujuomapakkaukset, hajonneet pallot ja kuluneet mailojen lavat ovat helposti kierrätettävää muovia. Näistäkin valitettavan suuri osa päätyy sekajätteeseen. Isojen liikuntahallien yhteydessä pitäisikin ehdottomasti olla nykyistä enemmän muovinkeräysastioita. Entä saadaanko loppuun käytetyt lavat sulatettua ja käytettyä uudelleen mailateollisuudessa?

Ja totta kai, isoimmat ympäristöpäästöt salibandyssä tulevat tietysti hallien lämmityksestä, ruokailuista ja matkustamisesta. Nämä seikat ovat populistisia lillukanvarsia. Mutta näilläkin asioilla ja etenkin mahdollisella liigaseurojen pelaajien esimerkillä voi olla vaikutuksia, jotka roiskuvat laitojen yli ja tarttuvat myös katsojiin ja seuran junioreihin. Jos edustuksen pelaaja ottaa liikaa ruokaa ja heittää loput roskiin tölkkien ja pelissä tahallaan katkomien mailojensa seuraksi, ei se ainakaan mielikuvaa vastuullisesta toiminnasta edistä.

Salibandy on ennenkin ollut tunnettu nuorekkuudestaan ja tarvittaessa nopeista liikkeissään lajin imagon uudistamisessa. Salibandy pyrkii myös levittäytymään laajemmalle ympäri maailmaa. Kannattaisiko nyt miettiä kampanjaa, jossa esimerkiksi Salibandyliiga esittäytyy ympäristövastuullisena toimijana ja laji kehittyy kestävästi? 

#4, Jaska Kunelius
Twitter: @jKune
Tukija: LKV Enberg