Onko keskusteluyhteys auki?

 

Tuomareiden ja pelaajien välillä on kuohunut F-liigassa. Lasken mielelläni oman kajakkini näihin kuohuihin, sillä itsekin olen vaihtanut tuomareiden kanssa sanan jos toisenkin. Kiiltokuvia tai kortteja emme kuitenkaan ole vaihdelleet.

 

"Pelaa!" Kuva: salibandy.fi

On mahtavaa, että lajissa näkyy tunne ja inhimillisyys. Se saa lajin ja pelin kiinnostamaan ja yleisön huutamaan joko kotikatsomossa tai palloiluhallien puupenkeillä. Tästä syystä lasken itsekin näitä kuohuja myös karikoihin osuen, sillä välillä tunteita on hyvä purkaa myös vähän suoraviivaisemmin. Tämä asia on kaikkea muuta kuin mustavalkoinen, mutta koska olen entinen pelaaja, en tuomari, lähden katsomaan asiaa enimmäkseen pelaajan näkökulmasta. Tämä joko avannee vuoropuhelua, tai sitten ei. Tärkeää olisi kuitenkin, että kuulisimme myös tuomareiden kannanottoja. Ja nimenomaan tuomareiden, ei otteluvalvojien tai otteluvalvojien valvojien. Joukkueissakin puhuu yleensä valmentaja, mutta myös muut.

 

Aloitetaan sen verran liennyttämällä, että tuomarin rooli salibandyssä on järkyttävän vaikea ja voin suoraan sanoa, että minusta ei tule koskaan tuomaria. Minusta ei tule tuomaria siksi, että minusta ei olisi siihen hommaan. Olen todella huono tuomari jo koulusählyssä, saati oikeissa peleissä. Arvostan kaikkien tuomareina toimivien rohkeutta, oli laji mikä tahansa.

 

Sitten siihen mustaan tai valkoiseen. Kaipasin omalla peliurallani tuomareilta paljon enemmän vuorovaikutusta ja vuorovaikutustaitoja. Mielestäni vuorovaikutuksen puute tai heikko vuorovaikutus ovat jopa räikeitä tuomarivirheitä isompi syy siihen, miksi tuomaritoiminnasta tulee ajoittain kovaäänistäkin valitusta. Voin olla väärässä, mutta olisi mahtavaa kuulla useammin joko tuomarin itsensä tai otteluvalvojan suulla ilmoitus siitä, että peli ei mennyt täydellisesti. Liian usein kuulin joko tuomareilta itseltään ottelun jälkeen tai otteluvalvojalta valmennuksen tai seuran taustojen välityksellä, että mitään virheitä ei tapahtunut. Kuitenkin täydellisiä pelejä tulee harvoin, niin pelaajille kuin tuomareillekin. Edes virheen mahdollisuuden myöntäminen esimerkiksi ottelun jälkeen toisi osapuolia lähemmäs toisiaan. Yksi loistava lause epäselvästä tilanteesta tuomarilta olisi pelin jälkeen ”näin tilanteen tällä tavoin, mutta pitää katsoa se vielä videolta”. Näitä tuomaripareja oli ja toivottavasti yhä on, mutta on myös useampi viheltäjä, joka ei ole pelin jälkeen asiaa pystynyt sanomaan.

 

Ymmärrän sen, että kesken pelin ei voi jäädä kaikkien kanssa jutustelemaan. Mielestäni oikeanlainen sanallinen ja sanaton vuorovaikutus voi kuitenkin selvittää monia tilanteita paljon paremmin kuin esimerkiksi ulosajolla uhkailu. Tässä on kuitenkin myös monella pelaajalla peiliin katsomisen paikka. Jos epäselvän tilanteen selvittämisen aloittaa huutamalla tai kiroilemalla, on ymmärrettävää, että vuorovaikutus on jo lähtenyt väärällä askeleella liikkeelle. Arvostan kuitenkin tuomareita, jotka pystyvät pääsemään tunteenpurkaushuudon yli ja tämän jälkeen jotenkin sanallistamaan toimintaansa. Jotkut ovat varmasti sitä mieltä, että kiroilu tai huutaminen eivät kuulu F-liigaan ja noin huonon käytöksen jälkeen tuomarin ei tarvitsisi sanoa sanaakaan. Olen tästä vahvasti eri mieltä: samalla tappaisimme pelistä tunteen ja spontaanit reaktiot.

"Meidän on aika jutella" Kuva: salibandy.fi

                                               

Vertaan paljon tuomarin työtä opettajan tai vanhemman hommaan: tuomari käyttää kentällä ehdotonta valtaa. Hänen valtansa siis muodostaa hänelle jo automaattisesti auktoriteettiaseman. Ei koulussakaan opettajan pääasiallisena työkaluna voi olla alkaa huutaa oppilaalle tai vastata hänen mahdolliseen kiroiluunsa samalla mitalla. Hänen tehtävänsä on rauhoittaa tilanne ja perustella päätöksensä. On monia tuomareita, jotka osaavat tämän homman, mutta joukosta löytyy valitettavasti myös niitä, joiden työkalupakissa on ylimpänä vaikeneminen tai suora huutaminen takaisin. Ja ennen kuin joku tästä liikaa intaantuu, niin mielestäni haistattelu tai muu tuomarin haukkuminen ovat sitten täysin eri asioita, ja näistä sietääkin saada heti rangaistus.

 

Vuorovaikutustilanteista saa ehkä paremman käsityksen, kun puhutaan asioista niiden oikeilla nimillä ja oikeista tilanteista. Avaan nimettömänä muutamia esimerkkejä niin hyvästä kuin huonostakin vuorovaikutuksesta, lukija saa sitten olla niistä sitä mieltä kuin on. Ja joo, tietysti nämä ovat vain minun kokemuksiani. Siksi kerron mielestäni huonoista vuorovaikutustilanteista anonyymisti. Tarkoitukseni ei ole haukkua ketään nimeltä, vaan herättää sitä paljon puhuttua vuoropuhelua.

#CASE 1: Huono vuorovaikutus

Näimme kerran meritoituneen tuomarin vapaa-ajalla. Kyseessä oli aamu, kausi oli jo päättynyt eikä alkoholi värittänyt sananvaihtoamme. Juttelimme niitä näitä, ja yhdessä vaiheessa tuomari sanoi, että meidän kannattaisi vaihtaa kapteeniamme, sillä hän ei enää aio kuunnella eikä keskustella nykyisen kapteenimme kanssa. Olin tuosta ilmoituksesta suorastaan raivoissani, mutta jatkoimme silti keskustelua ja yritin vääntää asiaa siten, että tuomari myöntäisi provosoineensa tai liioitelleensa. Hän kuitenkin pysyi kannassaan. Mielestäni tuollainen väite on todella törkeä. Jos kapteenilla on puheoikeus ja tuomari ilmoittaa tosissaan jo kesällä, ettei aio kuunnella kyseistä pelaajaa, niin lähtökohdat toimivaan vuorovaikutukseen ovat pilalla. Käsittääkseni tuomari ei voi kuitenkaan valita joukkueiden kapteeneja. Myönnän sen, että kyseinen pelaaja oli peleissä huutanut tuomarille, mutta mitään törkeää tai pelikieltoihin tai edes selvittelyihin johtavaa ei ollut tapahtunut. Seuraavalla kaudella oli jo lähtökohtaisesti hankalaa mennä otteluun, jossa tiesimme kyseisen tuomarin tuomitsevan.

 

#CASE 2: Toimiva vuorovaikutus

Pari Alakare-Vilkki on monen mielestä lajin paras tuomaripari. Pidän itsekin heitä suuressa arvossa, ja isossa osassa tähän on vuorovaikutus. Mielestäni he tekevät virheitä peleissä kuten muutkin tuomarit, mutta virheettömyyttä emme voi saavuttaakaan, ei pelaajina eikä tuomareina. Vuorovaikutuksen avulla he pystyvät pitämään pelin yleensä näpeissä myös mahdollisten virheiden jälkeen, vaikka virhe olisi ollut isokin. He pystyvät keskustelemaan niin pelin aikana kuin sen jälkeenkin. Lisäksi varsinkin pelin jälkeen he pystyvät purkamaan asioita hyvin rauhallisesti ja analyyttisesti. Uskaltaisin väittää, että toimiva vuorovaikutus on iso osa heidän arvostustaan. Samat sanat on sanottava entisestä parista Vuola-Fordell. Näiltä molemmilta pareilta löytyy myös hyvää tilannetajua ja sopivaa huumoria, jolla he ovat pystyneet esimerkiksi laskemaan monta tunnekuohua nopeasti. Ja ei, toimivaa tilannetajua ei ole naureskelu pelaajan tunnereaktiolle. Sillä saat yleensä aikaan vain voimakkaamman vastareaktion.

Ei päätä pensaaseen, vaan puska käteen. Kuva: salibandy.fi

                                   

#CASE 3: Huono vuorovaikutus

Eräässä pelissä oli tavallinen vääntö ja nujuaminen maalimme vieressä. Tuomari repäisi minua rinnuksista ja huusi täysiä päin kasvojani jotain. Hermostuin totaalisesti ja huusin tuomarille siitä, että millä oikeudella hän käy minuun käsiksi. Tilanteen näki muutama pelaaja myös vaihtopenkiltä. Kummallakaan meillä pelaajilla ei ollut vaaraa siitä, että olisimme käyneet toisiimme väkivaltaisesti käsiksi, ja minusta tuomari oli tuossa tilanteessa se, jolla keikahti kuppi nurin. Myönnän, että kirosin tuomarille huutaessani, mutta meidän ”keskustelumme” päättyi siihen, että tuomari ilmoitti minun lentävän punaisella pihalle, jos sanon vielä sanankin. Tämä tilanne oli yksi omituisimmista koko peliurani aikana. Ottelun jälkeenkään tuomari ei halunnut tilanteesta keskustella, saati että olisi pyytänyt anteeksi. Jos nahinamme oli muka niin paha, miksi tilanteesta ei tullut edes kahden minuutin jäähyä?

CASE #4: Hyvä vuorovaikutus

Viime vuonna Sveitsissä vastustaja nipisti minua kesken pelin. Tuollainen on mielestäni ala-arvoista ja epäurheilijamaista ja huusin suomeksi monenmoista. Huusin tuomarille myös: ”Did you see what he did?” Olin kuullut ennakkoon, että Sveitsissä ei kannattaisi tuomareille huudella oikeastaan millään kielellä, mutta tuomari katsoi minua silmiin ja sanoi: ”No. What did he do?” Sain kertoa rauhassa asiani, ja vaikka tilanteesta ei tietenkään jäähyä voinut tuomita vain minun sanomisieni perusteella, homma rauhoittui heti täysin. Peli viivästyi ehkä kymmenen sekuntia. Toivoisin tuollaista vuorovaikutusta enemmän Suomeenkin. Nipistelyä taas en, se taisikin jäädä Salibandyliigaan.

CASE #5: Huono vuorovaikutus

Pieni juttu, mutta seuraavan kaltainen keskustelu tapahtui tänä vuonna. Saimme väärästä vaihdosta jäähyn ja se meni täysin minun piikkiini. Olin kuudentena kentällä ja peli vihellettiin poikki. Toinen tuomari oli kulmassa, toinen jäähyaition edessä.

TUOMARI 1: Kunelius, tänne sieltä!

VALMENTAJA: Älä sä mene istumaan, joku muu menee.

TUOMARI 2: Älä mene Kunelius sinne!

TUOMARI 1: Nyt tänne istumaan!

TUOMARI 2: Et mene yhtään nyt lässyttämään sinne!

MINÄ: Mitä tässä nyt saa tehdä?

TUOMARI 1: Kunelius, nyt tänne!

TUOMARI 2: Et mene sinne!

Tilanne oli oikeastaan lopulta aika koominen, mutta tuossa tilanteessa ei paljon naurattanut. Yritin aidosti kysyä, mitä pitäisi tehdä, mutta ei siinä oikein uskalla kysellä kun molemmat tuomarit huutavat ja toinen käskee olla hiljaa. Lopulta seison keskellä kenttää niin kauan, että yksi toinen pelaaja saatiin jäähyaitioon.

CASE #6: Hyvä vuorovaikutus

Nuorempana minulla oli usein sukset ristissä Andrew Lewiksen kanssa. Mielestäni hän on kuitenkin pitänyt vuorovaikutuksessa varsin jämptin linjan. Hänen kanssaan voi keskustella, mutta hän pitää usein myös keskustelun hyvällä tavalla lyhyenä. Hän ei jakele kortteja kiukuspäissään, vaan sietää sen pelaajan ensimmäisen, joskus yliampuvan reaktion. Hän on usein huudon jälkeen esimerkiksi sanonut ”tuo mailaanlyönti oli kuule aivan selvä” tai ”älä kiroile mulle”. Vaikuttaa ehkä typerältä, mutta noinkin pieni vuorovaikutus saattaa riittää. Tuomari sanoo jäähyn syyn tai varoittaa huonosta käytöksestä. Nämä ovat paljon parempia vuorovaikutustaitoja kuin esimerkiksi todella kovaa viheltäminen, spontaanisti annettu käytöskakku, ylikorostetuin maneerein näytetty jäähyn syy yhdistettynä vaikenemiseen tai inhokkini: tuomarin juoksu pois tilanteesta kauemmas tai vaikeneminen sormea heristellen.

 

"Hei tuomari, mä taisin löytää sen kadonneen keskusteluyhteyden!" Kuva: salibandy.fi

En osaa sanoa, onko salibandy lajina sääntöjen tai tuomaroinnin puolesta tällä hetkellä ehjä vai rikki. Olen ainakin itse syyllistynyt pelin rikkomiseen sen verran, että kakussani on 196 minuutin edestä kynttilöitä. Mutta sen uskallan sanoa, että tuomareiden ja pelaajien vuorovaikutuksessa on parannettavaa. En ollut synnitön herrasmiespelaaja, mutta mielestäni tiedän vuorovaikutuksesta jotain, sillä kertaakaan en nähnyt punalappua enkä istunut käytöskymppiä. Tämän avautumisen ei ole tarkoitus ottaa kantaa kenenkään seuran, pelaajan tai tuomarin puolesta tai vastaan. Kehut nimesin siksi, että tuomareitakin saa myös kehua. Toivon kuitenkin, että keskusteluyhteydelle salibandykentillä olisi avattu edes yksi uusi uoma. Ja olen valmis jatkamaan vuoropuhelua, mikäli joku taho haluaa jotain kuulla. Mielelläni pohdin tai luen myös siitä, miten pelaajien osuutta toimivasta vuoropuhelusta voitaisiin parantaa. Ja ettei totuus unohtuisi: ainakin itse olen tänä keväänä nauttinut ennen kaikkea vauhdikkaista ja jännittävistä peleistä. Omaan silmääni tuomaritoiminta ei olisi välttämättä noussut suurimmaksi keskustelunaiheeksi.

Tärkeintä on kuitenkin se, että pelaajien ja tuomareiden vastakkainasettelu ei hyödytä ketään. Ennemmin näkisin maailman, jossa vastakkain ovat joukkueiden pelaajat ja fanit. Erotuomariston asettelusta rinnakkain otteluiden alkuun taas vastaa F-liiga.

 

-Jaska Kunelius

Urheilun aikalisä

Raastava koronatilanne on varmasti laittanut kaikkien ihmisten mielenterveyden uudenlaiseen testiin. Resilienssiä, epävarmuuden sietoa ja uuteen normaaliin tottumista on varmasti vaadittu tässä tilanteessa jokaiselta.

Yksi suuri haaste tässä ajassa on se, että urheilu ja liikunta ovat monelta osin tauolla. Jyväskylässä kaupungin salivuorojen harrastusmuotoinen aikuisliikunta on ollut seis marras- tai joulukuusta lähtien. Näin alasarjajoukkueiden treenivuorot ovat jääneet lähes täysin minimiin. Oman joukkueeni vuorot ovat olleet seis nyt useita kuukausia, muutaman kerran olemme käyneet ulkojäillä tai pihasählyillä. Asia on maailman mittakaavassa vähäpätöinen, mutta kaikkea muuta kuin merkityksetön. On pelottavaa ajatella, millainen kansanterveydellinen vaikutus liikunnan ja kulttuurin tauolla tulee olemaan niin fyysiseen terveyteen kuin mielenkin hyvinvointiin.

Uskon siihen, että biologisesti ja aivoiltaan ihminen on muuttunut varsin vähän luolamiesajoista. Tarvitsemme liikuntaa ja yhteisöä sekä fyysiseen hyvinvointiin että mielen palautumiseen. Ihminen kaipaa tilanteita, joissa voi kilpailla, syöksyä, huutaa, riemuita, pettyä, paeta arkea ja purkaa patoutumiaan. On kyseessä sitten moshpit, laitakahina tai tennispeli, ihminen kaipaa tilanteita ja paikkoja, joissa purkaa höyryt turvallisesti. Tämän pandemian kannalta on todella valitettavaa, että nämä tilanteet ovat nyt olleet suurelta osalta ihmisiä tauolla jo valitettavan pitkään.

En vähättele pandemiaa enkä aio aloittaa toimenpiteiden suurempaa kritisointia. Näihin riittää asiantuntijoita ja kommentaattoreita varmasti tarpeeksi. Haluaisin kuitenkin, että sekä lasten ja nuorten liikuntaharrastukset, aikuisten alasarjaporukat ja työporukoiden höntsävuorot säilyttäisivät tai jopa nostaisivat arvostustaan. Ne ovat monelle henkireikä, halpa terapeutti ja arjen eheyttäjä, ihmiseksi kasvattamo. Urheilu ja liikunta ovat paljon muutakin kuin arvokisamitaleita. Ne rytmittävät arkea, pitävät fysiikkaa yllä ja puhdistavat päätä. Siellä voit mitata itsesi tavoilla, jotka eivät välttämättä ole mahdollisia muualla. 

Toivon sitä, että urheiluväki pitäisi yhtä. Toivon, että junioriurheilijat ja työpaikkaliikkujat palaavat harrastuspaikoilleen heti, kun se vain mahdollistetaan. Toivon, että päätösten tekijät sekä urheilusta ja liikunnasta piittaamattomat eivät vähättelisi urheilun ja liikunnan merkitystä. Toivon, että niin perheissä kuin yhteiskunnassakin nähtäisiin liikunnan kansantaloudellinen ja yksilöllinen merkitys. Pelkään jo nyt sitä, mitä monelle lajiliitolle käy, kun harrastajamäärät mahdollisesti tippuvat. Tässä asiassa tulemme tarvitsemaan yhteisöllisyyttä ja sekä kuntapäättäjien että valtiollisten tahojen apua.

Kriisissä ihmiset usein saavat tai joutuvat laittamaan asioita tärkeysjärjestykseen. Tällä hetkellä pandemian kanssa terveys on etusijalla. Toivottavasti se on ykkösasia meille kaikille myös maailmassa koronan jälkeen. Ihmisen elämä koostuu eri osa-alueista, ja jokainen niistä on tärkeä. Vapaa-ajan ja siellä tapahtuvien harrastusten merkitystä ei ole syytä vähätellä. Jos yksi rengas pettää, ei meno ole enää välttämättä tasaista.

Urheilu on liian tärkeä asia heitettäväksi menemään kertakäyttömaskien mukana.

- Jaska Kunelius

Harrastaja